perjantai 1. joulukuuta 2017

Luukku 1, 25 päivää jäljellä: Dod - Mitä!?

Mitä ihmettä? Ihan oikeasti! Minä en siedä joulua. Olen Grinchin liittolainen. 

En pidä hössötyksestä, teennäisen onnellisesta joulutunnelmasta tai tekohymyistä, 
loppuvuotta kohden kulminoituvasta stressistä
enkä varsinkaan kaikkialla soivista joulurallatuksista.

Aikoja sitten irtisanouduin tästä kulutusjuhlasta, 
en ostele väkinäisiä lahjoja enkä sellaisia myöskään halua.

En sano että jokaisen joulu olisi oletetusti sitä mitä yllä märisen,
olen ystävien seurassa viettänyt oikein ihania yhdessäolon hetkiä
joulun aikaan tursuilevan ruokapöydän äärellä.

Jokin tässä kaikessa kuitenkin nyppii ja siksi olenkin tavattoman hämmästynyt siitä, 
että päähäni edes ilmestyi ajatus joulukalenterista. 
Perimmäinen tarkoitus oli saada tätä blogia hieman elvytettyä, 
mutta sain juuri idean että tämähän on laskuri siihen hetkeen kun joulu on viimeinkin ohi!

Teemana tässä kalenterilaskurissa on Doodle or die -sivustolla tuottamani taideteokset. 
Doodle or die on vähän kuin rikkinäinen puhelin -peli ja ajoittain ihan törkeän koukuttava. 
Kokeilkaa ja ihastukaa! Tulkaa Finland -ryhmään, olen piirrellyt siellä yksinäni :D

 2012

2012

2012

Doodle or die vaatii tunnuksen luomisen, mutta on totisesti sen arvoinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi