perjantai 28. heinäkuuta 2017

Pääkalloblugit

Kokeilin alkuvuodesta korujen tekoa fimomassapötköstä.

Tähän tyyliin:


Kukkasia en halunnut tehdä kun eivät oikein ole omaa tyyliäni.
Aiheen piti kuitenkin olla kohtalaisen yksinkertainen,
 kun tätä tekniikkaa ensimmäistä kertaa lähdin kokeilemaan.
Silti jotain haastetta hommaan piti saada!
Päätin siis tehdä pääkallon.
Koska minulla on pää.
Jonka sisällä pääkallo.
Ihan loogista.

Silmät ja nenä alkuvaiheessaan.
Ajattelin tekeväni vain nelisen blugia ja tässä nuo tangot ovat ehkä noin viiden sentin mittaisia.
Lääkepurkki toimi kaulimena :D

Läpileikkaus

Pötkö alkoi kummasti kasvaa tehdessä!
Tässä jo 10 sentin mittainen

Hampaiden ja hammasvälien pyörittelyä.

Hammasrivistö

Valmis pötkö.
Kokonaisuudessaan tuolla oli mittaa noin 20 senttiä.

Leikkelin pötkön osiin ja pyörittelin koruja sormieni välissä että niistä tulisi koverahkot, 
jotta pysyisivät korvissa varmemmin.

Että tulikin tehtyä vähän enemmän kuin neljä kappaletta blugeja!
Olisi kannattanut katsoa parit tutoriaalivideot ennenkuin kylmiltään alkaa tälläistä vääntämään.

Isoimmat blugit ovat noin 10 mm ja pienimmät noin 8 mm.
Tässä korujen onnistuneemmat puolet.
Ylärivissä toinen oikealta epäonnistui kun jäi kaksi keskimmäistä hammasta puuttumaan,
mutta siitähän tuli vampyyrin pääkallo ja suosikkiblugini näistä kaikista.

En käyttänyt valkoista fimo-massaa, 
vaan se oli sellasta vaaleata massaa jossa piti olla kiviefekti.
Siksi osalla kalloista näyttäisi olevan glitteriä.

Tässä vähemmän onnistuneet puolet..
"Ydinvoimalasta päivää!"

Vaikka eivät niin täydellisesti onnistuneetkaan, 
ovat olleet itsellä päivittäisessä käytössä.

Öljyvärivahinko

2017